Viljelyvuosi 2015 alkakoon

Hei!

En olekaan kirjoitellut tähän blogiin pitkiin aikoihin. Viime kesän sato on ollut hyvin perunapitoinen ja sain kivasti härkäpapuja. Vierailin viime kesän lopussa tädin luona ja hän asuu Rovaniemellä ja mietin pitkään minun tuliaisiani hänelle. Päätin sitten viedä pottuja Helsingistä. Oli hyvä tuliainen ja se oli vielä maukas tuliainen.

Härkäpapu on ollut minulle uusi makuelämys ja olen kokeillut vaikka mitä reseptejä sen kanssa ja myöskin maistattanut monelle ihmiselle. Niin hyvää papua ei myydä ruokakaupoissa ja ei myöskään toreilla. Mielenkiintoista.

Tämän vuoden satokesään. Minulle kasvimaa ei ole ns. mitä enemmän satoa niin sitä parempi kasvimaa on. Minulle se on paikka, jossa voin laittaa sormet multaan, olla ja nauttia tekemisestä. Olen lähtenyt todella nöyrästi liikkeelle viime kesänä ja sato on kuitenkin yllättänyt minut positiivisesti.

Kasvimaa on minulle oppimisen paikka ja myöskin on kiehtovaa oppia vain lisää. Kokeilen siellä kaikenlaisia juttuja. Tänä vuonna kokeilen maissia, tomaattia ja yrttejä. Kokeilen tänä vuonna myös lavaviljelyä. Minulla on tänä vuonna kolme perunalajiketta. Viljelen myös härkäpapua ja herneitä.

Olen huhtikuun 27.pvänä aloittanut maan kääntämisen. Viime viikonloppuna käänsin loput kasvimaasta ja kitkin todella raivokkaasti erästä kasvia. Se kasvi on kasvanut koko kasvimaan yli. Minun kasvimaalla on siis hirveesti nokkosta, voikukkia, raunioyrttiä ja vielä sitä kiusallista kasvia. Viime kesänä sen lehdet on polttanut usein minun kädet ja jalat ja sitä kasvia on todella mahdotonta edes koskea paljaalla kädellä. Mä näin sen kasvin ihan pienenä ja päätin, että mä kitken tuon kirotun kasvin.  Se kasvi kasvaa 1.5 metriseksi. Sillä on kyllä kauniit kukat.

Viime sunnuntaina sitten selvisi sen kasvin nimi. Kasvin nimi on Piparjuuri. Alkoi jo hymyilyttää, että netissä on ohjeet että miten sitä viljellään. Eräässä sivustossa on kyllä maininta että juuret kannattaa viedä samantien pois, muuten se voi villiintyä.

Tässä aloin miettiä seuraavia asioita. Kun viime kesänä se on kuitenkin ollut koko kasvimaan alueelle viihtyvä kasvi, joten se vahinko on tapahtunut jo aiemmin. Olisi hyvä, että kun luopuu kasvimaasta niin kirjoittaa ylös ainakin sen, että mitä kaikkea on viljellyt siinä kasvimaalla ja missä kohtaa on pitkäaikaiskasvit. Lisäksi sen, että mitä kaikkea on kaatanut kasvimaahan. Luulen, että vahinko on tapahtunut silloin, kun tieto ei siirry eteenpäin niin toinen alkaa kaivaa sen piparjuuren pois ja juuret ei ole siivottu kunnolla pois sitten tapellaan sen kasvin kanssa.

Lähden tänäkin kesänä nöyrästi eteenpäin. Nyt viime sunnuntaina on jo istutettu keltasipulit ja varhaisperunalajike kuin Solight. Mansikkataimet on siirretty toiseen paikkaan. Lavakaulukset on jo tilattu. Aurinkokukat, samettikukat ja kehäkuhat on jo istutettu.

Ensi lauantaina osallistun myöhäismyöhennystalkoisiin ja toivon mukaan tapahtuma vetää runsaasti osallistujia ja pääsen tutustumaan muihin viljeilijöihin.

Sitten muihin aiheisiin.

Olen surukseni päässyt lukemaan Hesarin toimittajien kirjoittamia juttuja, että Kivinokkaa ei pitäisi säilyttää. Lisäksi on ollut muutamia yksityishenkilöitä, jotka pitävät Kivinokkaa pienen piirin hommana. Kivinokka on ollut minulle tosi tärkeä paikka. Kasvimaa on pieni osa sitä henkistä pääomaa.
Minulla ei ole autoa ja varaa mihinkään mökkiin taikka mahdollisuutta muuttaa maalle. Luontoarvot on ollut aina minulle tosi tärkeä. Kasvoin vihreässä kaupunginosassa eli Roihuvuoressa. Asun nykyään Kalliossa. Kivinokkaan on matkaa noin kuutisen kilometriä minun kodistani. Mutta sen alueen henkinen pääoma. Sitä on mahdotonta mitata.

Kivinokassa on kulttuurihistoria, joka on siis alkanut Helsingin teollistumisen aikana ja myöskin Kulosaaren kartano kertoo Helsingin kaupungin huvilakulttuurista 1800-luvulla.  Ne majat, jotka jakavat mielipiteitä. Sekin kertoo alueen kulttuurihistoriasta.Majat on ainoa konkreettinen todiste alueen historiasta.

Sitten se luontopolku ja lintutorni. Näkymät on henkeä salpaavat. Olen tänään bongannut sieltä useita silkkiuikkoja, harmaahaikaran, joutsenia, isokoskeloita, lapasorsia, variksia, västäräkkejä, rastaita ja kun käänsin selän niin näin koirani kanssa metsäkauriin. Meinasin saada sydärin.

Alueen monipuolisuus on se valttikortti, mitä kannattaa puolustaa. Itä-Helsingissä ei ole paljoa lintutorneja ja sellaista nature-aluetta. Sen alueen pienennys jo hirvittää. Vanhakaupunkiin on rakennettu hirveesti asuntoja ja se karkottaa monia lajeja jäämään ja alueen elintila kapenee. Ne eläimet, linnut ja ötökkälajit. Ne puustot, maisemat ja meren läheisyys on sellaisia asioita jotka eivät välttämättä lue asemakaavoissa. Jos Helsinki haluaa vaalia tulevia sukupolvia - jotka eivät ole vain ihmisiä niin täytyy säästää nuo alueet. Lisäksi meille ihmisille on äärettömän tärkeää säilyttää luontosuhde myös kaupungissa. Meillä pitää olla kosketus luontoon.

Luonto on minulle tärkein henkinen pääoma - minulle on täysin vierasta, että sen hakemiseen pitää hankkia auto että pääsee Nuuksioon, Pirttimetsään taikka Sipoon kansallispuistoon. Minulle kallion asukkaalle on todella tärkeää että on Kivinokka pyörämatkan päässä. Voin istua saaren länsipään kärjessä tuijottaen meren aaltoja ja maisemiin kuuluu mm. Tuomiokirkko. Viiden minuutin kävelymatkan päässä pääsen lintutorniin ja katselen vanhankaupungin lahtea.

Helsingin kaupungin luontomaisemiin kuuluu myös saaret. Olen surukseni katsellut vanhoja karttoja. Hakaniemen edustalla on ollut paljon pikkusaaria ja 60-luvulla päätettiin täyttää maat ja alueelle rakennettiin Merihaka. Nykyään sitä aluetta kutsutaan Helsingin helvetiksi. Mä en haluaisi toista helvettiä -Kivinokkaan, Mustikkamaahan taikka Vartiosaareen.

Helsingissä on asuntopula- sen tarkoitus ei ole siis tuhota olemassaolevia luontoarvoja. Vaan kaiken takana on fiksu rakentaminen ja alueen luontoarvojen kunnioittaminen. Alueella, jossa on vahva kulttuurihistoria, luontoarvot ja myöskin alueen nykyiset asukkaat (ihmiset ja eläimet) täytyy antaa mahdollisuus vaikuttaa päätöksentekoon.

Viime sunnuntaina sain lukea, että kantakaupungissa on paljon alueita, joihin voi rakentaa. Esimerkiksi Helsinginkadun kulmiin. Myöskin minun talonyhtiössä mietitään ullakkorakentamista- Helsinki voisi tukea niitä hankkeita. Minun vanhempien talossa ei ole hissejä- ikääntyneet joutuvat aina muuttamaan pois jos ei enää jaksa kävellä portaita pitkin. Helsinki voisi tukea näitä erilaisia taloon kohdistuvia parannustöitä, jotka edesauttavat ihmisiä asumaan omassa kodissaan loppuun asti.

Nykyinen kaupunkirakentaminen, mitä itse katselen esimerkiksi Kalasatamaa, Arabianrantaa, Viikinmäkeä ja Latokartanoa niin täytyy myöntää etten itse muuttaisi niihin ollenkaan. Liian tiivisesti rakennettu. Joukkoliikenne tuskin toimii ja alueen palvelut on aika heikot. Kun rakentaa jotain niin täytyy katsoa asioita monelta kantilta.

Uudet asunnot ovat itseasiassa todella kalliit - kenellä on varaa ostaa Helsingistä uuden asunnon. Ei ainakaan pientuloisilla. Asuntopula kohdistuu juuri pientuloisiin, lapsiperheisiin ja ikääntyviin ihmisiin.

Kivinokan lopulliseen turvaamiseen tarvitaan oikeasti museoviraston ja luontoalan järjestöjen tuen.
Kivinokka on oikeasti jokaisen Helsinkiläisen oma paikka.